Koskapa muotivirtauksena on keksiä oma musiikinlaji tai joku vastaava, mahdollisesti joskus suurempiakin ihmisryhmiä tavoittava ilmiö (love metal, rap metal, merihakagootismi ym.) kehitimme mekin oman suuntautumismuodon, jota kutsumme glam metalliksi. Glam metal-bändin musiikki on suhteellisen tutun kuuloista metalliränkytystä, hieman rokkaavanlaista ja joskus vähän nätimpää kuin usimmiten näiden, esimerkiksi Suomen saralta tunnettujen runnojien materiaali. (laulaja ei mahdollisesti sukupuolensa tai jonkun muun yhtä hyvän syyn vuoksi kykene kovinkaan rouheaan laulantaan...)
Suurimpana eroavuutena "normaaliin" metal bändiin, on 80-luvun rock bändeiltä innoituksensa saanut ulkonäkö, lavashow sekä muu bändiin liityvä tilpehööri. Esimerkiksi demon kannesta voisi päätellä meidän seuraavan kovinkin innokkaasti vaikkapa edesmenneen Hanoi Rocksin jalanjälkiä...
Rosemary sisältää kuusi aika ajoin jopa asialleen omistautunutta muusikkoa: syntikassa Joni Ollanketo, sähköpianon takana piilossa Vesku Puikko, kitaraa operoi Sami Haarahiltunen, bassoa taitaa useiden vuosien kokemuksella J-P Vierimaa, rummuissa Vesa Mutka ja laulun hoitaa erittäin hyvin ellei täydellisesti (allekirjoittanut) Heidi Sainio.Soittajien historiasta sekä nykypäivästä löytyy niinkin legendaarisia orkestereita kuin Ortopedia, Fall of Man , Wicked ja Night Flight (Noita Jukkiksen bändejähän ei kukaan edes jaksa edes yrittää luetella...)
Tausta on siis mukavasti punkista rockiin ja sukkahousuhevin kautta blackmetalliin. Bändi perustettiin periaatteessa jo syksyllä '99, kun edellämainittu kokoonpano + Jo Kumpula kerääntyi kasaan aikeenaan soittaa vain yksi keikka, nyt jo kuopatussa yökahvila Akvaariossa. Nimeksi valittiin silloin Blaablo ja Transut - sanahirviö. Keikkoja ilmaantui (suurista ponnisteluista huolimatta) useampikin, kaikki Kemijärvellä. Ensimmäinen esiintyminen nykyisellä kokoonpanolla, mutta vielä entisellä nimellä, tapahtui nuorten itsenäisyyspäivän vastaanotolla '99 Kemijärven kulttuuritalolla.
Koko Blaablon eliniän sekä Rosemaryn alkuaikoina settiin kuului vain cover-biisejä, lähinnä vanhentuneita hittejä rockin sekä siitä raskaamman musiikin alueelta. Ohjelmaan mahtui silloin myös suomenkielisiä yksilöitä. Mutta pian Rosemaryn virallisen perustamisen jälkeen, Johannan jätettyä uppoavan laivan kuin rotta ikään (suhteellisen hyvä valinta mielenterveydenkin kannalta siskoseni) tuossa edellämainitun itsenäisyyspäivän tienoilla, alkoi ohjelmistoon ilmaantua lähinnä Samin armoitetuista aivoista lähtöisin olevia, ihan omia kappaleita.
Keikkailu on tapahtunut täällä kotikylässä kun ei aika, eivätkä rahavarat riitää edes yritykseen päästä mihinkään muualle, vielä. Esikoisdemoamme aloimme kyhäilemään joskus maaliskuussa 2000 ja valmiiksi se saatiin loppukesällä samana vuonna! (Levy saatavilla tilaa tai ota yhteyttä jos satut kuulumaan jonkun bändin jäsenen tuttavapiiriin).
Jatkosuunnitelmiin kuuluu tietysti ensisijaisesti maailmanvalloitus, joskin ennen sitä täytynee keskittyä saamaan keikkoja hieman etelämpää ja muutenkin myymään itseään (ei sanan varsinaisessa merkityksesssä). Valitettavasti, niinkuin aina kuin nuoret kypsymättömät pojat jotain aloittavat, se jää kesken tai ainakin keskeytyy. Eli pienoiseksi ongelmaksi voi kehkeytyä valtion halu ottaa kolme pojistamme näkkileipää jyrsimään, mikä tietysti tarkoittaa myös hiustenlähtöä (ja sitä myöten tietysti uskottavuuden...)
Syyskuussa 2000 Heidi S.
Rosemaryn mp3:ia on kuultavissa osoitteessa soundmen.net